”Maneesi oli ihan tyhjä, ja mä pääsin vapaaksi heti ovella. Mä olisin halunnut tutkia kaikki viestit turpeesta, mutta mut laitettiin juoksemaan… Mua otti ensin ihan älyttömästi päähän, mutta kyllä mä sitten innostuin vähän pukittelemaan ja laukkailemaan ympäri maneesia.”
”Maneesissa oli pari estettä, ja mä hyppäsin toisen muutaman kerran. Koska meillä oli tänään ”koulutreeni”, mun ei tarvinnut tehdä mitään haastavaa, hyppäsin vaan pari kertaa ihan kaikessa rauhassa. Vähän mua toki ketutti mokoma tikkukasa, mä tykkään enemmän maastoesteistä.”
”Mun ihminen kuvasi hypyt ja joku sen kaveri juoksi mun kanssa, ja mä hämmennyin pari kertaa esteen jälkeen, kun ihminen oli kyykyssä esteen takana… Kerran mä menin sen luokse, tietysti, niinhän se on opettanut, luokse tullaan silloin kun mennään kyykkyyn ja kutsutaan nimeltä tai vihelletään… Okei, ei se kyllä nyt kutsunut, mutta en mä nyt niin tyhmä ole, että mä tarvitsisin jotain kutsuhuutoja. Pyh, eikä se edes halunnut mua luokseen vaan sanoi mulle, että hyppää vielä kerran… Ihme hyypiö.”
”Kumartelin sitten vielä maneesissakin, koska silloin sai taas pari palaa porkkanaa. Mä osaan kumartaa tosi hienosti, mutta yleensä mä kumarran vain toisella jalalla. Mä en ihan heti ymmärtänyt, kun ihminen pyysi kokeilemaan välillä toista koipea, mutta kyllä mä senkin osasin hetken miettimisen jälkeen.”
”Mä olen harjoitellut ”pohkeenväistöä” (eli ”jyrätään ihminen mahavoimalla!”-liikettä) vain pari kertaa, ja jouduin taas laittamaan jalkojani ristiin… Mä osaan sen homman kyllä, mutta mä en vaan voi ymmärtää, miksi mun muka pitäisi tehdä niin… Hullujen hommaa, eihän kukaan kävele jalat ristissä!”
”Pysähtyminen on myös helppo mutta turha juttu, miksi pitäisi seistä paikoillaan kun voi kipittää kovaa? Mä tottelin kuitenkin pari kertaa tosi nätisti, ja onnistuin pysähtymään kerran jopa niin, että se olisi kelvannut kuulemma kouluradallekin.”
”Mä olen saanut kulkea melkein yhdeksän vuotta pää ylhäällä ja kaula suorana, joten tää uusi juttu on mulle aika hankala, mutta siitä huolimatta mä olen utelias oppimaan… Mä teen ihan oikeasti mielelläni töitä ja keskitynkin toisinaan aika hyvin; uskokaa mua kun mä sanon, että jos mua ei kiinnosta tehdä töitä, niin mä kyllä näytän sen, ja silloin ei ole kenellekään hauskaa.”
”Mä kuulemma ”vedän homman välillä överiksi” ja lasken pääni ihan liian alas, mutta mä opin koko ajan lisää. Mä kuljen hetkittäin oikein kauniista, ja varsinkin mun unelmatammani Hanin läsnäollessa mä oon yhtä hieno kuin mikä tahansa hevonen.”
”Parasta treeneissä on kuitenkin aina niiden loppuminen. Silloin saa kävellä vapaasti, tutkia ympäristöä ja jos oikein hyvin käy, niin pääsee nuuhkimaan niitä viestejä, jotka jäivät töiden aikana lukematta. Mä löysinkin oikein hauskan viestin turpeesta, ja sen takia mä virnistelin pitkän aikaa vitsille, jota ihmiset eivät todellakaan tajunneet.”
”Eiköhän tää ollut tässä, mä menen jatkamaan mahani kasvattamista ja äänihuulten treenaamista kaikessa rauhassa… Hyvää illan jatkoa, ja pikku vinkki sellaisille, jotka haluavat viihdyttää itseään yön tylsinä tunteina ja aiheuttaa yleistä paheksuntaa: vetäkää syvään henkeä ja kiljukaa aivan saatanasti, niin mäkin teen ja mun tallikaverit tykkää aivan mahdottomasti. ;)”
kuvat Linda P.
