Facebookista bongasin kesäkuussa ilmoituksen, jossa 18-vuotiaalle muulitammalle etsittiin loppuelämän ylläpitäjää. Ilmoituksessa kerrottiin todella tarkasti, ettei se välttämättä olisi helppo tapaus eikä todennäköisesti ratsastettavissa, vaikka olikin ollut aikoinaan myös ratsastuskoulussa. Muuli tuli meille siis nimikkeellä maskotti. Se oli aiemmin huostaanotettu myös eläinsuojelutapauksena, eikä elämä  Muulin kanssa ole ollut aina yhtä juhlaa.

Aikataulujen vuoksi otin Muulin meille sika säkissä -periaatteella, ja se saapuikin naapurin hevoskuljetusauton kyydissä 3.7.2016 pihaan. Sateisen kesän vuoksi selvisi hyvin äkkiä, että Muuli ei halua lähteä ulos jos sataa, ja ensimmäiset tahtojen taistelut ulosmenon suhteen käytiinkin ensimmäisten viikkojen aikana, vaikka meillä on ulkona katoksia.

Mielestäni Muuli käyttäytyi heti alkujaan ihan hyvin, pahempaan oltiin varauduttu. Myöskin pelko läheisriippuvuudesta isompiin hevosiin, jotka lähtivät kesken päivän töihin, osoittautui onneksi aiheettomaksi. Muulilla on aina kuitenkin tarhassa seuraa vanhemmista shetlanninponeista.

Muulin hoitoa kesällä kun kukaan ei vielä uskonut että sillä joskus ratsastetaan

Muulin omistaja tosiaan kertoi, että hänellä ollessaan Muulilla oli kerran ratsastettu. Se olikin sujunut hyvin  noin 15 minuuttia, minkä jälkeen Muuli oli pukittanut ratsastajan kyydistä useita kertoja. Pikku hiljaa hiipi kuitenkin ajatus, että jos kuitenkin kokeillaan ratsastusta. Muuli on noin 115 cm korkea gotlanninruss/aasiristeytys ja tyttäreni 130cm pitkä, joten he olisivat aika näpsäkkä pari kokonsa puolesta. Mutta enhän minä lasta voisi kokeeksi kyytiin laittaa, joten ajattelin itse kevyehkönä aikuisena kokeilla ratsautumista. No, enpä päässyt edes selkään asti, kun Muulin takapuoli kohosi korkealle. Jätin taas asian siihen. Otin Muulin kuitenkin välillä liinan päähän käsihevoseksi maastoon.

Muuli käsihevosena maastossa ennenkuin sillä oltiin vielä ratsastettu.

Tyttäreni kuitenkin hoiti Muulia jatkuvasti, ja heidän välilleen muodostui  selkeästi jonkinlainen side. Muuli ei viihdy kaikkien seurassa. Syyskuun alkutaipaleella heitin tytölle ehdotuksen, että käy vain istumassa selässä hetki, pidän kiinni. Tyttö suostui, ja Muuli ei sanonut mitään. Teimme tätä toistoa jonkin aikaa. 10.9. sitten laitoimme satulan selkään ja lähdimme maasta käsin taluttaen kävelemään. Paluumatkalla laitoin tytön kyytiin. Muuli kulki rennosti  tyttö kyydissä.

Ensimmäinen ratsastus

Tästä jatkettiin ratsastusreissuja kera Muulin muutamia kertoja kuussa. Muuli pitää agilitystä ja esteitähän se hyppää ilman ratsastajaa hienosti. Tyttö kokeilikin liinassa pienen pieniä kavaletteja  2.10., ja Muuli oli innoissaan, vaikka ratsastajaa jännitti kamalasti. Tämän jälkeen kuljimme taas  lähinnä maastossa, koska tyttäreni olo oli näin rennompi.

5.11.  maastossa paluumatkalla laskin liinan irti Muulista tytön luvalla  kokeillaksemme onnistuisiko tytön ratsastaa Muuli kotiin ilman avustustani. Käynnit ja ravit onnistuivat hienosti, joten tästä kerrasta eteenpäin Muulia ei  enää taluteltu.

Marraskuun lopulla olin itse lähdössä paikallisiin pikkukisoihin. Siellä oli  mahdollisuus ratsastaa myös miniristikkoluokka, joka oli samalla myös pukuluokka. Pari päivää pohdittuani ja mummoa seurajäsenyyksien sponsoriksi pyydeltyäni kysyin tytöltä, lähtisikö hän Muulilla oikeisiin etekisoihin. Paljoa he eivät tosiaan olleet hypänneet, mutta ajattelin, että menkööt radan vaikka kävellen, jos intoa riittää ja jollei Muuli  ennen sitä sekoa.

Aamutuimaan aloimme lastata traileria pelonsekaisin ja jännittynein tunnelmin. Oma ratsuni meni kyytiin ja ajattelin, tapeltaisiinko Muulin kanssa  kohta. No ei, sehän juoksi traikkuun kuin valmiina lähtöön! Kisapaikalla se käyttäytyi hienosti ja oli varsinainen katseiden kerääjä. Toki ennakkotieto, että nyt kisoihin osallistuisi myös Muuli, veti yleisöä paikalle. Koska kyseessä oli pukukilpailu, Muulille tehtiin hienot höyhensiivet ja yksisarvisen sarvi, häntä ja harja hohtivat siniglitterisinä kuten myös kaviot.

Lämmittelyssä olin Muulia taluttamassa ja maneesissa – en tiennyt oliko Muuli  koskaan edes käynyt maneesissa – verkkahypyissä. Ratsukon suorituksen alkaessa otin liinan pois ja sanoin, että juoksen kyllä vieressä ja muistuttelen rataa. Ottaisin kiinni, jos Muuli hölmöilisi. Suoritus meni hienosti, meno oli kivaa ja rentoa, ja puhdas rata tuli. Muuli sijoittui 1.sijalle, ja ratsukko palkittiin parhaasta asusta. Tyttö oli yhtä hymyä, ja uskon Muulin olleen tyytyväinen itseensä. Muuli palkittiin heppanameilla.

Parivaljakon taival jatkuu, ehkä ensi vuonna tämä ratsukko käy taas jotkut kisat kokeilemassa, jos yhteiselo jatkuu yhtä sopuisasti heidän välillään. Meidän perhe on ollut  iloinen ja onnellinen Muulista, hän on hieno perheenjäsen ja kovin rakastettu!

Terveisin Laura Tiihonen & Miss Marsell alias Muuli