Aasiyhdistys sai jatkoa vuosikokouksessa Lopella!

Tiedotimme jäsenillemme surullisesta tilanteesta, jossa koko Aasiyhdistyksen tulevaisuus oli vaakalaudalla hallituksen jäsenten akuutin ja myös kroonisen resurssi- ja ideapulan takia. Moni hallituksen jäsen oli ollut mukana jo pidempään, mutta koska hallitukseen ei löytynyt uusia aktiivijäseniä vetovastuuseen, iski päälle ankara väsymys ja turhautuminen.

Onneksi kirje jäsenille toimi ja vuosikokoukseen Lopelle saapuikin yhdistyksen jäseniä uusien mahtavien ideoiden kera! Toivotimme tervetulleeksi uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Sari Rauvanto-Erikssonin ja uudeksi hallituksen jäseneksi Annina Kylmän!

Vuosikokouksessa pienennettiin hallituksen kokoa näppärämpien kokousjärjestelyiden takia ja varajäsenet jäivät pois. Kiitämme siis pitkästä hallitustyöstä ensinnäkin yhtä Aasiyhdistyksen perustajaa Anu Ylä-Monosta, joka tuli myös puheenjohtajaksi muutama vuosi sitten, kun Aasiyhdistys oli jo silloin lopettamisuhan alla. Tämä ei luultavasti näkynyt jäsenistölle erityisemmin mitenkään, mutta tuolloin Facebookin julkaisutahti hiljeni ja Pitkäkorvat-jäsenlehti päätettiin lopettaa, koska sille ei enää ollut tekijöitä.

Lisäksi hallituksesta oli erovuoroisina sihteeri Kaisa Vanhatalo ja Pitkäkorvien luoja ja sen päätoimittaja ja taittaja Josefina Hatara. Hallituksen varajäsenet ovat erovuorossa joka vuosi ja koska varajäsenistä päätettiin luopua kokonaan, kiitämme työstä Fredfik Hemgårdia ja Eeva Ståhl-Kojoa!

Aasiyhdisyksen vastuutehtäviä voi hoitaa myös hallituksen ulkopuolelta. Ja nyt ensimmäisen kerran päätettiinkin että Anu Ylä-Mononen jatkaa rahastonhoitajan tehtävissä tämän vuoden ajan ja luotsaa samalla uuden hallituksen sisään. Kaisa Määttänen on luvannut jatkaa some- ja kotisivuvastaavana samoin tämän vuoden ajan. Nämä kaksi melko isoa tehtävää keventävät hallituksen työtaakkaa roimasti!

Kokouksessa keskusteltiin muutenkin siitä, että jos jäsenistössämme on aktiivisia henkilöitä, jotka eivät kuitenkaan halua olla hallitustehtävissä, niin kaikenlainen muu apu on aina tervetullutta! Miltä kuulostaisi vuosikalenterivastaavan tehtävät tai tapahtumien järjestelytoimikunta? Jos mielessäsi on tehtävä missä voisit loistaa tai olisit muuten kiinnostunut toimimaan hieman aktiivisemmin aasien eteen mutta poissa hallitustehtävistä, ota rohkeasti yhteyttä aasiyhdistys@gmail.com ja kerro vähän osaamisestasi.

Muistutamme myös että jo se että tila osallistuu Aasitilojen avoimiin oviin, on todella upeaa osaamista!

Vuosikokouksessa käsiteltiin tietenkin myös jo säännöissä määrätyt vuosikokousasiat. Vuoden 2022 budjettia käsiteltiin uudestaan, mutta tiedotamme uusista oikein mukavista menokohteista sitten kun ne varmistuvat! Tähän asti suurin hanke on toteutuessaan varmasti jokaisen suomalaisen aasinomistajan mieleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s